Uusi vuosi, entistä vanhemmat kujeet

Niin on vuosi 2012 takana. Takana on myös Paha Rastin lyhyeksi jäänyt räpiköiminen. Ainakin toistaiseksi. Jotenkin on nimittäin vaikeaa huudella ”ei koskaan enää” -tyyppisiä lausuntoja.

Iso osa siitä, ettei tälle bändille oikein meinannut suuntaa ja omaa ääntä löytyä, oli menneisyyden painolasti. Kokoonpano oli rumpalia lukuunottamatta sama kuin Laavalla ja biisintekijät samat. Silti treeniksellä vallitsi vahvasti sellainen ”tämä bändi ei ole Laava” -tahtotila. Saattaa olla, että suhtauduin liiankin vakavasti tilanteeseen ja karsinoin liikkuma-alani tarpeettoman pieneksi, mutta joka tapauksessa siitä tuli henkinen umpikuja.

Pienen tuumailutauon jälkeen, kun aloimme pikkuhiljaa tunnustelemaan mahdollisuutta jatkaa treenejä ja sitä suunnan löytämistä, huomasimme tauon tulleen ihan oikeaan paikkaan. Se antoi Jasulle aikaa miettiä omaa motivaatiotaan, jonka lopputulemana hän totesi mieluummin keskittyvänsä omien biisiensä työstämiseen ja jättävänsä rumpujakkaran. Jäljelle jäänyt kolmikko jäi hetkeksi miettimään…

Ensimmäinen (järkevä) idea jatkosta nousi ilmoille aika nopeasti. ”Mahtaisiko Lassea kiinnostaa soittaminen?” Kuulemma kiinnostaa. Niinpä pienoisen aikataulujen ja muun säätämisen jälkeen löysimme pian itsemme parin vuoden tauon jälkeen taas Laava-treeneistä. Laavan perinteitä kunnioittaen, meininki on nyt kutakuinkin ”parit-kolmet treenit, sitten keikka ja loput mietitään sen jälkeen”.

Ilokseni voin siis ilmoittaa, että Laava tekee paluukeikkansa perjantaina, 18.1. Paikkana maan mainio Sture21 Helsingin Vallilassa. Kannattaa tulla paikalle, sillä seuraavasta keikasta ei ole mitään tietoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *