Soita sorrettu, soita!

Taisin luvata puhua basistimme häistä mutta jätettäköön sen tapatumat bändin sisälle. Kivaa oli. Kiitokset nuorelle parille. Häiden sijasta ajattelin jakaa ajatuksia itse bänditoiminnasta. Rakkaat lapsoset, se ei ole helppoa. Nuoruuden myllerryksessä osa ihmiskunnan toivoista löytää selvitymiskeinokseen musiikin. Itse lukeudun näihin. Kuuteen ohueen kieleen saa mahtumaan yllättävän paljon pahaa oloa, joissa se muuntuu hyväksi. Taidoilla ei ole väliä. Kukin kanavoi omat kokemuksensa eri kautta. Osa päätyy purkamaan pahan olonsa toisten niskaan. Mikä olisikaan helpompi kohde, kuin se heikoin nuori lapsi. Itsekin olin sellainen, kunnes tajusin, että nämä säälittävät ihmiset eivät osaa muuta, kuin purkaa omaa pahaa oloansa muihin. Se, että kohde on itseään heikompi, on silkkaa pelkuruutta. Terveisiä siis teille, jotka minuakin pilkkaisitte ja turpaan veditte ilman syytä. Toisaalta olen teille kiitollinen. Ilman näitä kokemuksia minulla ei olisi tarvetta ”haaskata” aikaani soittamiseen.

Toki välillä koko bänditoiminta tuntuu lapselliselta ja turhalta ja saa pohtimaan koko touhun lopettamista, mutta kun asiaa miettii tarkemmin saatat tajuta, että vaikka tämä metelöinti olisi kuinka naivia hyvänsä, se on se voima mikä lapsena ja nuorena auttoi jaksamaan päivästä toiseen. Se oli elinehto!

Sama siis mitä ihmiset ajattelevat. Asioiden tärkeys lähtee sinusta itsestäsi. Ei ulkopuolisesta tulkitsijasta. Toki musiikin parissa tapaamistani ihmisistä osa vain pönkittää omaa narsismiaan, mutta hyvin useille se on jotain paljon tärkeämpää. Se on jotain yhteyttä mitä ei tarvitse sanoin selittää. Sen vain tuntee kun samoin ajatteleva ihminen tulee vastaan. Se on toveruutta tässä maailmassa, missä suorittaminen ja yhteiskunnan arvokkaana ja tuottavan osana oleminen on kaiken a ja o ja tekemäsi työ määrittelee arvosi. Meillä muilla on se rikkaus, että ymmärrämme syvemmin elämän merkityksen. Sen näkee silmistä ja sen näkee ihmisestä, joka astuu lavalle ja nauttii joka hetkestä, vaikka yleisössä olis vain kaksi kaveria, jotka pääsivät sisään ilman pääsymaksua.

Haistakaa siis paska koko valtiovalta. Me olemme mitä olemme, kaatui euro tahi ei. Kreikan velat eivät hetkauta uskoamme siihen mitä teemme, vaikkemme saisi palkaksemme kuin kaksi kaljaa mieheen ja muutaman tyytyväisen kuulijan. Keikkapalkkaa suurempi palkkio on tuntemattoman ihmisen positiivinen palaute. Vaikka niitä tulisi vain yksi. Tuntipalkkaa ei lasketa. Meillä on suurempi tehtävä ja se on selviytyminen. Eli kun Sinä saat saat kutsun tulla kuuntelemaan bändiä johonkin nuhjuiseen kuppilaan, elä tule velvollisuudesta tai säälistä. Jää mieluummin kotiin. Tulee mieluummin seuraamaan kourallista ihmisiä, jotka haluavat selvitä elämästä tavalla tai toisella ja haluavat ilmaista itseään ja ajatuksiaan musiikin keinoin. Bändiä ei saata löytyä iTunesista tai spotifystä mutta he nousevat lavalle rakkaudesta, ei rahasta.

Yllä oleva teksti saattaa vaikuttaa hieman ryppyotsaiselta mutta siksi sitä ei ole tarkoitettu. Satun vaan vihaamaan näitä perhanan hymiöitä, joita on nykyään pakko tuupata joka lauseeseen. Pitemmittä puheitta, hymiö ja hyvää yötä. Palataan taas kun tulee asiaa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *