Rikottu

 

Tähän risuiseen pesään minut tuotiin
En tänne halunnut
En tunnista teitä
Te ette ole minunlaisiani

Ääneni on teille viilto ihoon
Vaikka viaton olen
On selkäni kipeä
Ja jalkani mustelmilla

Jatka lukemista ”Rikottu”

Välikausitakki ja sen paino

Oletko koskaan tuntenut, että kannat menneisyydestäsi taakka, josta haluaisit eroon? Välillä asia nousee pintaan ja täyttää mielesi kuin juuri avaamani olut, joka räjähti naamalleni (kiitoksen Keravan panimon varastomiehille). Se voi olla tekemättä jäänyt anteeksipyyntö, tai ihmissuhde, joka ei ole koskaan tuonut elämääsi mitään hyvää mutta silti roikut siinä kiinni. Onko se tarpeen? Menneisyys pitäisi pystyä jättämään taakseen, jotta voisi keskityä nykyisyyteen.

Jatka lukemista ”Välikausitakki ja sen paino”

Soita sorrettu, soita!

Taisin luvata puhua basistimme häistä mutta jätettäköön sen tapatumat bändin sisälle. Kivaa oli. Kiitokset nuorelle parille. Häiden sijasta ajattelin jakaa ajatuksia itse bänditoiminnasta. Rakkaat lapsoset, se ei ole helppoa. Nuoruuden myllerryksessä osa ihmiskunnan toivoista löytää selvitymiskeinokseen musiikin. Itse lukeudun näihin. Kuuteen ohueen kieleen saa mahtumaan yllättävän paljon pahaa oloa, joissa se muuntuu hyväksi. Taidoilla ei ole väliä. Kukin kanavoi omat kokemuksensa eri kautta. Osa päätyy purkamaan pahan olonsa toisten niskaan. Mikä olisikaan helpompi kohde, kuin se heikoin nuori lapsi. Itsekin olin sellainen, kunnes tajusin, että nämä säälittävät ihmiset eivät osaa muuta, kuin purkaa omaa pahaa oloansa muihin. Se, että kohde on itseään heikompi, on silkkaa pelkuruutta. Terveisiä siis teille, jotka minuakin pilkkaisitte ja turpaan veditte ilman syytä. Toisaalta olen teille kiitollinen. Ilman näitä kokemuksia minulla ei olisi tarvetta ”haaskata” aikaani soittamiseen.

Toki välillä koko bänditoiminta tuntuu lapselliselta ja turhalta ja saa pohtimaan koko touhun lopettamista, mutta kun asiaa miettii tarkemmin saatat tajuta, että vaikka tämä metelöinti olisi kuinka naivia hyvänsä, se on se voima mikä lapsena ja nuorena auttoi jaksamaan päivästä toiseen. Se oli elinehto!

Jatka lukemista ”Soita sorrettu, soita!”

Sota loppukoon!

Näetkö minut, katso silmiini
Olen osa sinua ja sain vihasi
Ryppyistä peittoa puristin syliini
Tiesin, että aika on taas tullut

Ulos ovesta itkemään maahan
Paljas iho niin paleltaa
Suljit oven, suljit itsesi
Tuuli talven korvissa ujeltaa

Lapsesi olin, en enää, en koskaan
Jäljelle jäin mutten kaipaamaan
Taistelen aina että jaksan kuin muut
Ja juoksen yhä lujempaa

Mutta sanasi ja iskusi saavuttavat taas
Ja kaadun maahan loskaiseen
Ylös, Ylös! Apuasi tarvitsen
Tähän en voi jäädä makaamaan!

Jatka lukemista ”Sota loppukoon!”

Uuden alun äärellä

Pahan Rastin biisipajasta kuuluu hiljaista takomista. Kevään siitepölykausi kutittaa keuhkoissa ja väsymys painaa silmiä mutta kaiken häröilyn ohessa uusi orkesterimme yrittää löytää omaa soundiaan. Työn alla on 5 uutta kappaletta. Näiden avulla olemme taas hieman vähemmän menneisyytemme vankeja ja tarve vanhojen kappalaiden haudankaivuuseen pienenee päivä päivältä. Keväthän on uuden kasvun aikaa. Jatka lukemista ”Uuden alun äärellä”