Vuosi 2009 oli Laavan osalta kaikkea muuta kuin aktiivinen. Keväällä äänityssessio, jossa tallentui kolme varsin hienoa biisiä ja lokakuussa keikka On The Rocksissa. Pistää miettimään, että mikä on vialla. Tarttis varmaan tehrä jotain. Ajattelin aloittaa jonkinlaisen kuulumisten päivittelyn näille sivuille, jos ei säännöllisemmän, niin ainakin hiukan aktiivisemman kuin tähän saakka. Mikäli Laava-rintamalla ei tapahdu mitään,... »
Uutta biisiä pukkaa
Pitkähkö hiljaisuus on nyt rikottu. Syyllinen on saatu kiinni ja Tuomari on ankara. Biisit äänitettiin maaliskuun lopussa Studio Jivessä, Herttoniemessä ja miksattiin huhtikuun alussa D-Studiossa, Klaukkalassa. Äänittäjä-miksaajana toimi Tonmi Lillman. Uusiin biiseihin voi käydä ottamassa tuntumaa Mikserissä. »
Laava virtaa jälleen
Reilu vuosi edellisen julkaisun jälkeen Laava on taas palannut studioon. Rankan treenirupeaman voimin hioutuneet kolme uutta kappaletta käytiin taltioimassa kahden päivän ankarissa studiosessioissa ja valmiita miksauksia voitaneen odotella viikon kuluttua. Edellisen hieman popimman julkaisun jälkeen uutukaisella on käännetty keulaa tasaisemmalta polulta aavistuksen verran syrjään (emme... »
Elonmerkkejä?
Useista sattumuksista ja sattumattomuuksista johtuen on Laava jälleen viettänyt hiljaiseloa. 8.11. käytiin Haagan Kievarissa keikalla ja siinäpä se onkin sitten aktiviteetit lueteltu kesäkuun Rocksin keikan jälkeen. Sivujakaan ei tullut päiviteltyä,... »
6.9. Keikka peruttu
Mitä moninaisimmista sählingeistä johtuen Bar 71 -nimiseen kuppilaan Pihlajamäkeen sovittu keikka on peruttu. Seuraavaksi Laava suunnannee studioon äänittämään muutaman uuden raidan ja livekuntoa ihmetellään sitten taas 8.11. Haagassa. »
Jääkaudelle ristiriitaista palautetta
Kuten omaehtoisen, tekijöidensä kuuloisen rock-musiikin pitääkin, herättää Laavan julkaisu hyvinkin toisistaan poikkeavia näkemyksiä kriitikoiden taholta. »


